torstai 19. helmikuuta 2015

Haruki Murakami: Sputnik-rakastettuni


Haruki Murakami: Sputnik-rakastettuni (Tammi 2012)
Alkuteos: Supuutoniku no koibito
Ilmestynyt ensimmäisen kerran: 1999
Suomentaja: Ilkka Malinen Philip Gambrielin englanninnoksesta Sputnik Sweetheart
Sivumäärä: 252
-

Haruki Murakami hämmästytti minut viime huhtikuussa upean oudolla romaanillaan Norwegian Wood. Nyt hän hämmästytti minut uudestaan, tällä kertaa kummallisen heikolla tekeleellään Sputnik-rakastettuni. Romaanin kertojana on tokiolainen alakoulun opettaja K, joka on rakastunut boheemiin haaveiljatyttöön Sumireen. Kirjailijaksi haluava Sumire muistuttaa kovasti Norwegian Woodin Midoria. Molemmat ovat spontaaneja, omapäisiä ja saavat kummallisia päähänpistoja. Sumire on lajissaan perinteinen miehisen halun kohde: ei erityisen kaunis, mutta silti puoleensa vetävä jollain selittämättömällä ja luontaisella tavalla, sekä tietenkin saavuttamaton. Sumire nimittäin ei ole rakastunut K:hon vaan salaperäiseen ja eleganttiin Miuhun, joka johtaa viinien maahantuontiyritystä. Työkokemusta omaamattoman Sumiren kannalta suorastaan uskomattoman onnekkaasti Miu palkkaa hänet assistentikseen, jonka työnkuvaan kuuluu kierrellä johtajan kanssa ympäri Euroopan viinimaita. Sumiren ja Miun matka päättyy lopulta Kreikkaan, jossa Sumire katoaa. Lähinnä ulkopuolisen tarkkailijan virkaa toimittanut K saa tässä vaiheessa romaania aktiivisemman roolin, kun Miu kutsuu hänet Kreikkaan selvittämään Sumiren katoamista.





Silloin tajusin, että olimme ihanteellisia matkakumppaneita, mutta loppujen lopuksi vain yksinäisiä metallimöykkyjä erillisillä kiertoradoilla.

Sputnik-rakastettuni käsittelee pohjimmiltaan hyvin samankaltaisia teemoja kuin Norwegian Woodkin: yksipuolinen rakkaus ja ihmisten kykenemättömyys todella aidosti kohdata toisiaan ja olemaan toisilleen sitä, mitä he kipeiten tarvitsisivat. Kummassakin Murakamin romaanissa henkilöhahmot ovat toisilleen läheisiä, mutta kuitenkin riittämättömiä. Sputnik-rakastettuni -romaanin nimimotiivissa he saavat murheellisen vertauskuvansa yksinäisestä maata kiertävästä satelliitista, joka on lähes ivallisesti nimetty matkakumppaniksi. Se, että kirjailija käsittelee romaaneissaan toistuvasti samoja teemoja, ei vielä sinällään ole mikään heikkous. Päinvastoin ajatus kirjailijasta, jota kalvaa yksi ainoa ihmisyyden traaginen ilmiö niin paljon, että se toistuu läpi koko hänen tuotantonsa, on varsin kiehtova. Romaanin Sputnik-rakastettuni kohdalla teeman toteutus on kuitenkin harmittavan köykäinen.

Sputnik-rakastettuni sisältää hyviä ideoita, mutta valitettavasti ne ovat vain juuri niitä, hyvän romaanin raakileita, joita ei ole kehitetty eteepäin. Romaanista tuntuu paistavan jonkinlainen hätäisyys ja keskeneräisyys. Juonenkäänteet ovat kuin tekemällä tehtyjä ja vailla todellista motivointia. Tarina ei saa omaa elämäänsä, jossa sen kehityskulut kumpuaisivat siitä itsestään, vaan kirjailija pitää mielivaltaisesti lankoja käsissään. En tavoittanut romaanissa sitä, mikä henkilöhahmoja ajaa heidän tekoihinsa ja miksi he ovat sitä mitä ovat. Varsinkin K:n hahmo on romaanissa täysin mielenkiinnoton. Kaikkein kiehtovin aines romaanissa sisältyy Miun henkilöhistoriaan sekä tämän ja Sumiren monimutkaiseen suhteeseen, mutta siihen päästään ainoastaan viittausten tasolla. Aivan kuin romaani olisi jumiutunut (miehiseen) ulkopuolisen tarkkailijansa näkökulmaan eikä lopulta pääse todella sinne, missä kaikkein mielenkiintoisin tapahtuu.

Sputnik-rakastettuni muistuttaa muodoltaan kömpelöä viihderomaania, jossa henkilöhahmot ja tapahtumat näyttävät hyvältä, mutta ovat vailla romaanin kokonaisuuden kannalta syvempää merkitystä. Esimerkiksi Sumiren ja K:n keskustelut vaikuttavat ehkä epätavanomaisilta ja hauskan surrealistisilta, mutta pohjimmiltaan kysymykset symbolin ja merkin erosta tai siitä, miksi kalmareilla on kymmenen lonkeroa eikä kahdeksan, tuntuvat banaaleilta ja korneilta eikä yhtään vähemmän siksi, että K vastaa näihin Sumiren kysymyksiin opettajamisen täsmällisesti ja tyhjentävästi. Myönnettäköön, että varsin negatiiviseen lukukokemukseeni on vaikuttanut varmasti myös ilmeinen toimittamisen puute romaanin suomennoksessa. Pettymyksekseni Murakami ei kuitenkaan ole minulle se kultakynä, jonka kirjat hurmaavat toisensa jälkeen. Toivottavasti muut hänen teoksensa ovat maineensa veroisia. En aio luovuttaa vielä.

Luimme Sputnik-rakastettuni -romaanin lukupiirissämme eikä se valitettavasti herättänyt erityistä ihastusta muissakaan piiriläisissä. Nooran teilauksen voi lukea täältä

6 kommenttia:

  1. Jälleen hieno kirjoitus. Luin samoin Norwegian Woodin ensimmäisenä, ja olen ehkä sen vuoksi ollut aika myönteinen Murakamia kohtaan, vaikka Sputnik ja Kafka rannalla olivat selvästi heikompia. Sukupuoliroolit herättävät ärtymystä, mutta japani on omanlaisensa Sputnik, enkä ole otteissani niin varma, että pystyisin erottelemaan kulttuuriset repr... ööö piirteet kirjallisista. Enkä tiedä, miten suhtautua toistuviin surrealistisiin juonteisiin.

    Näissä Murakameissa on länsimaiden emulointi jotenkin pinnalla, ja siksi jännite japanilaisuuden ja vaikka eurooppalaisuuden välillä tuntuu kiinnostavalta. Luen Murakamin kuvaamaa sodanjälkeistä Japania ehkä tarpeettoman voimakkaasti tappion kärsineen rotu- ja soturi-ihanteen sekä hävityn sodan kautta, mutta kirjailija on elänyt sen muutoksen läpi ja se näkyy Norwegian Woodsin ja Sputnikin miespäähenkilöiden identiteetissä. Nyt Sputnikissa päästään musiikin, viskin ja kirjojen taakse todelliseen Eurooppaan, vieläpä Välimerelle, joka kuitenkin muuttuu heti myyttiseksi tai vähintään mystikseksi. K ei pääse lähelle naisia eikä Länsimaita.

    Jos en ymmärrä, lätkäisen neljä kautta viisi. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Maalaat kyllä ihan mielenkiintoisen kuvan Sputnikin päähenkilöstä. Varsinkin tuo ajatus siitä, että Välimeri ja Eurooppa muuttuu lähes välittömästi myyttiseksi ja tavoittamattomaksi. Luin tätä romaania ehkä hieman vastakarvaan, kun jotenkin en halunnut hyväksyä, että romaanissa olisi kyse vain K:sta ja hänen identiteettinsä tilasta ja kehityksestä. Sumire ja Miu kiinnostivat minua enemmän ja siksikin jouduin pettymään.

      Näissä Murakameissa tulee kyllä harmiteltua, etteivät omat pohjatietoni aina riitä tuon historiallisen ja kulttuurisen kontekstin huomiointiin romaanin tulkinnassa. Miespäähenkilöt tuntuvat kieltämättä edustavan vahvasti tiettyä sukupolvea ja sen kokemusmaailmaa, jolla on omat historialliset ja kulttuuriset juurensa.

      Poista
  2. Tosiaan, samoja asioita pohdimmekin jo yhdessä. Hyvin samanlaiset fiilikset siis, lisäksi oivalsit tuon että romaanissa kaikki pyröii kovin pinnalla ja ulkopuolella, viihteellisen rajamailla. Jos joku kysyisi mitä sain tästä romaanista irti, joutuisin vastaamaan "nada".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Lukukokemuksena tämä oli jotenkin turhauttava. Mutta sai siitä sentään irti ihan hauskan lukupiirikeskustelun. :)

      Poista
  3. Luen harvoin kirjoja useampaan kertaan, mutta tämän olen lukenut kahdesti. En osaa arvioida, kuinka paljon kielellä on merkitystä, mutta ensimmäisellä kerralla luin tämän englanniksi ja pidin kovasti. Toisella kerralla luin suomeksi ja en ollut yhtä ihastunut. Sama ilmiö kävi myös Suuren lammasseikkailun kohdalla ja tästä olen itsekseni päätellyt, että minun on parempi lukea Murakamia englanniksi.

    On totta, että Murakamilla päähenkilö on usein noin 30-vuotias mies, jota hän varioi teoksesta toiseen. En ole kokenut sitä erityisen häiritseväksi, koska Murakamin teosten muut ansiot ovat olleet suurempia. Suosikkini on edelleen the Wind-Up Bird Chronicle. Jos tutkisin Murakamia, valitsisin kohteeksi juuri tämän teoksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, olisin ehkä saattanut suhtautua tähän kirjaan hieman suopeammin, jos suomennos ei olisi ollut niin kovin kömpelö. Kielellä on niin paljon vaikutusta yleisvaikutelmaan kirjasta.

      Minulla on vasta kaksi Murakamia takana, joten jää nähtäväksi, väsynkö noihin hänen mieshahmoihinsa. Wind-Up Bird Chronicle odotteleekin jo hyllyssä, mutta myös 1Q84 polttelee.

      Poista

Kommentti on aina iso ilo.