torstai 3. elokuuta 2017

Johanna Elomaa: Säästä ajatuksesi eläviä varten

Johanna Elomaa: Säästä ajatuksesi eläviä varten (Kosmos 2016)
Sivumäärä: 300
-

Eräänä päivänä mediatalossa työskentelevä ja Helsingissä puolisonsa Johnnyn kanssa normaalia keskiluokkaista elämää viettävä Johanna Elomaa saa Vietnamista järkyttävän uutisen: hänen pikkuveljensä on tehnyt itsemurhan. Surun ja itsesyytösten kanssa kamppailevan Johannan elämä romahtaa täysin. Hän alkaa kärsiä unettomuudesta, pitkään kestänyt parisuhde päättyy ja kiivastahtinen työkään ei tunnu enää mielekkäältä. Hän päättää ottaa vuoden tauon työstään ja matkustaa Aasiaan etsimään uutta polkua itselleen. Säästä ajatuksesi eläviä varten on Johannan omakohtainen kertomus matkastaan. 

Johannan surutyöstä kehkeytyy kolmiosainen. Ensimmäiset kuukaudet hän viettää Intiassa Himalajan vuoristossa joogaretriitillä. Sieltä hän suuntaa Borneoon orankien kuntoutuskeskukseen auttamaan orpoja orankivauvoja takaisin viidakkoon. Matkan päätepysäkkinä on Bali. Kaiken rinnalla kulkee Johannan suru, pikkuveljen Antin tarina sekä ex-mies Johnny. Johanna tekee tiliä menneisyytensä kanssa, reflektoi tunteitaan ja toimintaansa ja yrittää tulla sinuiksi itsensä kanssa niiden kokemusten avulla, joita hän matkallaan kohtaa. Huumeriippuvuuden, rahaongelmien ja unelmana olleen DJ-uran kanssa kamppailleen Antin tarina on musertava ja avaa Johannan mielen solmuja ja surun syvyyttä. 

Koska Säästä ajatuksesi eläviä varten on hyvin henkilökohtainen teos vaikeasta ja traumaattisesta kokemuksesta ja siitä selviytymisestä, sitä on hyvin vaikeaa käsitellä kriittisesti. Elomaan suhtautuminen surun työstämiseen, mielenrauhan löytämiseen sekä omaan asemaansa länsimaalaisena etuoikeutettuna Aasiassa sisältää kuitenkin joitain arveluttavia piirteitä, joihin en voi olla tarttumatta. Herkästä aiheestaan huolimatta Säästä ajatuksesi eläviä varten on julkiseksi kirjoitettu teos, jota on vapaan kirjallisen keskustelun nimissä pystyttävä tarkastelemaan myös kriittisessä valossa. 

Johannan teksti havainnollistaa osuvasti sosiaalisen median kouliman 2010-luvun ihmisen suhtumista omaan minuuteensa ulkopuolelta käsin työstettävänä projektina. Minä on tarina, jota muokataan tietoisesti haluttuun suuntaan. Johannan selviytymistarina ei ole jatkumo, jonka hän on ainoastaan retrospektiivisesti itsetutkiskelunsa lomassa oivaltanut, vaan hän on lähtenyt täysin tietoisesti tavoittelemaan sitä:

Matkani lopuksi aioin kantaa tavarani balilaisten riisipeltojen laidoille. Niiden peltojen laidoilta hämmästelisin iltaisin taivaan oranssiksi värjäävää auringonlaskua. Siellä kietoisin kaiken lopulta yhteen. Tahdoin irrottaa mieleni menneisyydestä. Tahdoin rauhan ja edes ohuen ajatuksen siitä, miten tulla onnelliseksi. Tahdoin oppia vihdoin taas rakastamaan. Sitten palaisin kotiin valmiina ja avoimena uuteen. 

Johannan johdanto suorastaan kutsuu ennakoimaan, ettei matka mennytkään ihan niin kuin hän kuvitteli, mutta 2010-luvun ihminen rakentaa itse oman kohtalonsa siinä missä Facebook-profiilinsa. Keskiluokkaisen, arkeensa kyllästyneen länsimaalaisen henkistymismatka Aasiaan on kuitenkin varsin kliseiseksi muodostunut narratiivi, jota sentään luulisi kirjailijan itsensäkin kommentoivan jollain tavoin. Häiritsevintä teoksessa on kuitenkin juuri se, että niinkin taitava kuin Johanna on reflektoimaan tunteitaan ja ihmissuhteitaan, hän vaikuttaa olevan täysin sokea niille valtasuhteille ja ristiriidoille, joita hänen valkoinen länsimaalaisuutensa Aasiassa väistämättä synnyttää. Globaali epätasa-arvo tai kulttuurinen appropriaatio ovat teemoja, joita vuonna 2016 ei tällaisessa teoksessa vain voi yksinkertaisesti ohittaa. Johanna kyllä kuvailee muutamaan otteeseen kohtaamaansa köyhyyttä, mutta käsittelee sen yhteydessä korkeintaan vain sen aiheuttamia epämukavuuden tunteitaan jättäen huomiotta täysin oman roolinsa suhteessa siihen. Ainoastaan Borneon orankien kuntoutuskeskuksesta kertovassa osiossa Johanna pysähtyy miettimään länsimaalaisten vaikutusta orankien tilanteeseen:

Siinä me istuimme lootusasennossa kaksin maassa auringonpaahteessa, sukulaiset. Orang utan ja Homo sapiens. Jos meillä olisi yhteinen kieli, kiittäisin toveriani siitä, että se otti minut vieraaksi reviirilleen, näytti minulle kotiseutunsa, tutustutti tapoihinsa ja vakuutti viisaudellaan. Hämmästelin sitä, että se kohteli minua hyvin ja luotti minuun, vaikka lajini puolesta joutaisin ikuisesti sen mustille listoille. Anoisin meidän kaikkien puolesta anteeksiantoa ja toivoisin, ettei vielä olisi liian myöhäistä. 

Kohta osoittaa, että Johannalta ehkä voisi löytyäkin laajempia pohdintoja globaaleista valtasuhteista, mutta tätä yhtä poikkeusta lukuun ottamatta ne loistavat poissaolollaan läpi kirjan. Sikälikin teokseen liittyy epätasapainoisuutta. 

On todettava myös, että surun käsittelemiseen Johannan teos ei välttämättä tarjoa erityistä samaistumispintaa. Vaikka kirjan Intiaan sijoittuva osa sisältää joitain puhuttelevia viisauksia, kokonaisuutena Johannan selviytymistarinaa voisi luonnehtia poikkeukselliseksi ja selvästi hyvin etuoikeutetun henkilön kertomukseksi. Harvalla on oikeasti mahdollisuutta jättää vuodeksi työnsä ja unettoman yönsä ja rakentaa itseään uudelleen ulkomailla, ja olisi hyvin ahdistavaa olettaa, että surusta yli pääseminen vaatisi sellaista. 

En epäile, etteikö Johanna olisi kokenut matkaansa tarpeelliseksi tai peräti välttämättömäksi selviytymiselleen, mutta en pysty myöskään näkemään hänen metodiaan ihanteellisena. Ilman pikkuveljen kuolemasta johtuvaa traumaakin Johannan levoton elämysten kalastelu ja identiteetin vaihdokset tuntuvat oireellisilta. Ehkä tahattomastikin aasialaiset elämänpiirit heijastavat kirjassa, kuinka ongelmallinen vaikutus länsimaalaisella, äärimmilleen viedyllä kulutuskulttuurilla on onnellisuuden ja mielenrauhan kokemiseen. Säästä ajatuksesi eläviä varten pistää jopa miettimään, voisivatko monet henkilökohtaiseksi kokemamme ongelmat oikeastaan olla pohjimmiltaan kulttuurisia.

Valkoisen länsimaalaisen Johannan matkasta kehkeytyy väistämättäkin kulutuskulttuurin sanelema minäprojekti, jossa oireellisinta on kaiken väliaikaisuus. Intialainen joogaretriitti on oivallinen esimerkki siitä, miten kapitalistinen järjestelmä sisällyttää kaiken itseensä, myös sen mikä lähtökohtaisesti on sitä vastaan. Joogaretriitillä askeesi, maallisesta ja turhasta luopumisen filosofia on menestyvä tuote, jota myydään hyvin maksaville länsimaalaisille. Kapitalistisen järjestelmän kannalta olisi kuitenkin katastrofi, jos ihmiset oikeasti ja aidosti omaksuisivat askeesin, sillä samalla he lakkaisivat kuluttamasta. Näin harvemmin kuitenkaan käy, sillä se ei kuulu ihmisten omaksuman kulutuskulttuurin luonteeseen. 

Ostettu mielihyvä ja parannus kestää hetken ja valuu sitten tyhjiin tehden tilaa uusille haluille ja tarpeille. Kestävä tyydytys ei olisi kapitalistisen järjestelmän kannalta edullista, tärkeintä on, että ihminen palaa aina takaisin ostamaan lisää. Johanna loikkii kirjassaan elämyksestä toiseen kuin ne olisivat jalokiviä, joita keräillä. Vaikka elämys ei sinällään olisikaan ostettavissa, siihen suhtaudutaan kuin kulutustavaraan. Mistään filosofiasta tai kokemuksesta ei tule pysyvää elämäntapaa. Elomaa vaihtaa hämmästyttävän sujuvasti arvo- ja ajatusmaailmasta toiseen. Häntä ei näytä vaivaavan toimintansa ilmeiset ristiriitaisuudet: joogaretriitin askeesi vaihtuu Balilla maaniseen shoppailuun, viidakon työteliäästä, orankien oksennusta ja ulosteita siivoavasta teräsnaisesta kehkeytyy myöhemmin bikinivahauksia ja kampaajansa ammattitaitoisuutta stressaava diiva ja musertavan köyhän balilaisen perheen kohtaaminen leikkautuu suoraan seurapiirijuhliin. Sinällään kaikessä tässä ei ole mitään uutta eikä Johanna ole poikkeusyksilö. Tätä länsimaalainen arki yhä enenevissä määrin on. Kaikki tämä ei olisi kuitenkaan niin häiritsevää, jos Johanna osoittaisi edes tiedostavansa minäprojektiinsa sisältyvän ironian. 

Vaikka Johannan elämäntapa on monella tapaa vieraannuttavaa, Säästä ajatuksesi eläviä varten on mielenkiintoinen ja ilmeisen ajatuksia herättävä teos. Teoksen ongelmista huolimatta erityisesti orankien kuntoutuskeskukseen sijoittuva osuus on hurjan mielenkiintoinen ja luo omasta näkökulmastaan ymmärrystä eläinten ja ihmisten väliseen, mutkikkaaseen suhteeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti on aina iso ilo.